Raskaus ja sjögren

Minulla on siis yksi lapsi, nyt 8-vuotias poika. Kun häntä alettiin puuhata maailmaan, minulla ei ollut vielä minkäänlaista diagnoosia tai oikeastaan edes epäilyä mistään kroonisesta sairaudesta. Parikymppisestä saakka oli ollut kummallisia oireita ajoittain, kuumeiluja ja epämääräisiä vaivoja, jotka kuitenkin olivat aina jossain vaiheessa menneet ohi. Esim. antibioottikuureja söin kuitenkin jo tuolloin paljon enemmän kuin keskiverto suomalainen yleensä.

Raskaaksi tulo ei ollut ihan helppoa, yli vuosi siinä meni ennen kuin mitään tapahtui. Jossain vaiheessa sitten raskaaksi tultuani mietin, että ehkä minun ei edes olisi pitänyt tulla raskaaksi, koska se kaikki oli todella vaikeaa. Kehoni ei todellakaan tuntunut olevan suunniteltu raskautta varten.

Alussa ei ollut mitään suurempia ongelmia, mutta jo 14-viikolta alaselkäni alkoi oireilemaan, ja lopulta jouduin issias-tyyppisen vaivan vuoksi jäämään sairaslomalle jo ennen raskauden puoliväliä. Pahimmillaan kipu oli sellaista että se iski kuin salama yhtäkkiä ja vei oikean jalan tavallaan alta. Jouduin kävelemään varovasti, kun ei tiennyt millä askeleella jalka pettää. Pahimmillaan lapsen isä joutui auttamaan minut sängystä ylös ja viemään vessaan, kun en omin voimin päässyt. Ja todellakin vasta raskauden puolivälissä.

Selkäongelmiin löysin ratkaisun tukiliivistä ja uimisesta, ja sairaslomasta, tein tuolloin fyysisesti melko raskasta työtä. Mutta seuraava ongelma oli jo oven takana; turvotus. Siinä turpoamisessa ei ollut mitään järkeä. Alkuun turvotti vain jalkateriä, ja heti huomasin että turvotus on pahimmillaan aamuisin, mikä oli vastoin kaikkia järkeviä selityksiä. Aamuisin mitkään kengät eivät meinanneet mahtua jalkaani, päivän mittaa hiukan helpotti. Terveydenhoitaja ihmetteli, yleensä kun vasta päivänmittaan raskaana olevien jalat turpoavat. Turposin muutenkin, nesteen kertyminen oli ihan hirvittävää. Minulla epäiltiin raskausmyrkytystä sen vuoksi moneen kertaan, mutta mitään muuta oiretta missään vaiheessa ollut. Loppua kohti neuvolan terveydenhoitaja kävi jo epätoivoiseksi, muistan kun viimeisellä kerralla sanoi että ei punnita ollenkaan, sen kun näki naamastakin, että minuun voisi asentaa kraanan.

Turvotuksen lisäksi raskauden viimeiset kaksi kuukautta oli kipeänä. Yskin ja köhin, kuumeilin. Keuhkoputkiin kuivui limaa ja tuntui kuin keuhkoputket olisivat olleen koko ajan jotenkin supussa. Lääkärissä kävin monta kertaa, mutta tuolloin minulla oli omalääkäri, joka sanoi suoraan, että ”mitäs olet raskaana, en minä mitään voi sinulle kirjoittaa”! Kun synnytyksen aika tuli, olin aivan loppu, poikki ja puhki hirmuisesta nestetaakasta ja kaksi kuukautta kestäneestä flunssataudista, eikä minulla ollut ääntä ollenkaan.

Noh, synnytys on oma tarinansa, enkä rupea sitä yksityiskohtaisesti tässä kertomaan, mutta kaikkea mahdollista löytyi, käynnistystä, synnytyksen etenemättömyyttä ja kohdunsuun avautumisen ongelmaa, ja lopulta yli 21 tunnin jälkeen sektio. Tuloksena oli kuitenkin terve poika, joten ei voi sanoa että kaikki meni pieleen, mutta muuten kyllä.

Synnytyksen jälkeen minun kehoni alkoi heti palautua, ihmeellisen nopeasti vielä. Keuhkoista alkoi irrota samantien aivan hirveitä kuivuneita kappaleita, jotka olivat välillä niin isoja, että pelkäsin tukehtuvani niihin. Ihmeellisintä oli kuitenkin turvotuksen katoaminen. Sairaalaan jäi kokonaista 17kg, mutta painonnousu olikin raskausaikana ollut peräti n. 35kg. Suurin osa tuosta oli kertynyttä nestettä. Minulla on olemassa valokuva jalkaterästäni sinä aamuna, kun synnytys käynnistettiin. Kuvassa jalkaterän päällä on kuoppa, jonka olin sormella siihen painanut, ja nilkassa vanne. Se kuva näyttää sydämen vajaatoiminta-potilaan jalalta.

Vasta nyt monta vuotta myöhemmin kukaan osasi ottaa kantaa siihen miksi raskauteni oli niin vaikea. Reumalääkärini kysyi minkälainen raskaus minulla oli ollut, eikä yllättynyt yhtään kuulemastaan. Oli itsellekin helpottavaa kuulla, ettei tavallaan ollut minun vikani, että se oli niin vaikeaa, vaan minulla on täytynyt jo tuolloin olla jonkinasteinen sjögrenin syndrooma. Kunpa olisin tiennyt sen jo silloin, olisi ehkä ollut helpompi kestää ja jaksaa.