Onpa venähtänyt aikaa edellisestä kirjoituksesta. Syksykin on tässä välissä tullut. Vaikka eihän kelissä paljon ole eroa viime aikojen säähän, mutta eikös noin niin kuin kalenterin mukaan viime viikonloppu ollut kesän viimeinen viikonloppu? Joka oli muuten aikas kiva viikonloppu. Vaikka siitä särkyjä seurasikin.
Menimme siis lauantaina äitini luo viikonloppua viettämään, ja aurinkoinen keli antoi vielä mahdollisuuden nauttia pihalla olevasta uima-altaasta ja saunasta. Vesi oli aika kylmää, +19 korkeimmillaan, ja jäsenissäni kyllä tunsin sen sitten. Märässä uikkarissa tuli oltua turhan pitkään, ja lonkkia särki yöllä niin paljon ettei nukkumisesta meinannut tulla mitään. Silti piti sama uusia sunnuntainakin, uintia ja saunomista moneen otteeseen. Ja sunnuntai-iltana jalkaterät olivat niin kipeät, että käveleminen oli vaikeaa, enkä pystynyt ajamaan autoa. Huoh. Jaloissa oli kummallinen ”kylmä olo”, joka ei meinannut millään helpottaa. Silloin tuntui ettei töihin menostakaan taida tulla mitään, mutta lämpövoide, villasukat sekä pari kappaletta tulehduskipulääkkeitä helpotti oloa niin että kykenin töihin maanantai-aamuna. Jouduin kyllä sitten luopumaan periaatteestani, jonka mukaan elokuussa en laita sukkia jalkaan, ja vaihtamaan sandaalit kunnon kenkiin. Olo jaloissa on sen vaihdon jälkeen ollut kyllä huomattavasti helpompi, vaikka kipuja onkin.
Uutuuskipu jaloissa on vasemman jalan akillesjänteessä. Aikaisemmin nilkan ulkosivulta jänne oli tulehtunut, mutta nyt itse akillesjänne on erityisesti yöaikaan todella kireän ja kipeän tuntuinen, saa olla ihan varovainen vessakäynnillä yöllä, että miten jalalla astuu. Huoh. Onneksi kipu ei päiväaikaan ole niin paha. Muutoin vointi on kai suhteellisen hyvä, kipua on siellä, täällä ja tuolla, mutta juuri nyt ei missään niin kovana, etteikö pystyisi olemaan.
Tunnen itseni oikeastaan aika tyhmäksi kun kirjoitan kivuistani. Vaikka juuri siksi blogini perustin, että SAAN kirjoittaa niistä, valittaa ja kertoa kaikki kohdat joihin sattuu. Silti huomaan, että vähän kaunistelen, jätän osan kertomatta, tunnen itseni ruikuttajaksi kun luettelen vaivojani. En ihan uskalla kertoa, kuinka meinaa ahdistaa, kun mietin tulevaisuutta ja kaikkea. Mutta ehkä minä vielä jossain vaiheessa uskallan. Mielessä on pyörinyt jopa runo kivusta, mutta en ole sitä vielä paperille edes yrittänyt saada. Ehkä vielä jossain vaiheessa sen näette täällä.
Iloisempana asiana kerron, että ei elämä silti ole pelkkää kipua ja kärvistelyä, vaikka sitä paljon onkin. Nimittäin ensi keväälle on suunnitteilla minun ja kihlattuni häät. Paljon mukavaa puuhaa ja suunnittelua on siis luvassa talven aikana.
Ps. Aikaisemmin mainitsemani aihe reuma ja ruokavalio ovatkin niin monitahoinen juttu, että siihen perehtymiseen menee aikaa. Ihan pian tuskin kovin perusteellisesti siitä pystyn kirjoittamaan, paljon pureksittavaa aiheessa..
